Q&A

Miksi selkääni koskee?

Jos kyse on alaselästä, on usein syynä hermojuuren pinnetila tai lihasten suojakramppi.

Miksi hermojuuri on pinteessä?

Nikamat tai välilevy painaa hermojuurta. Joskus kyseessä voi olla myös hermojuuriaukon ahtauma.

Miksi nikamat painavat hermojuurta?

Lantio on virheasennossa joka kääntää myös alimmat nikamat virheasentoon.

Miksi lantio on virheasennossa?

Lihakset jotka kiinnittyvät lantioon ovat epätasapainossa vasen vs oikea.

Mistä lihasten epätasapaino johtuu?

Kehon toinen puoli on kuormittunut vuosien aikana enemmän, kuin toinen puoli, eikä kuormitusta ole kompensoitu. Pääsääntöisesti oikeakätisellä on vasemmalla puolella keskivartaloa vahvemmat lihakset. Oikeakätinen käyttää vasenta jalkaa tukijalkana lähes kaikessa. Imuroinnissa, heittäessä, mailapeleissä (varsinkin golfissa), nostaessa, kiertäessä jne.

Olen käynyt usein kiropraktikolla, mutta vaiva ei joko poistu tai palaa aina takaisin. Miksi?

Lukot syntyvät kehon virheasennosta ja lihasten epätasapainosta, näitä kiropraktiikka ei yleensä hoida. Lukot on toki hyvä avata.

Olen saanut ohjeeksi vahvistaa syviä lihaksia. Vaiva ei ole kuitenkaan poistunut, päinvastoin, miksi?

Pääsääntöisesti selkävaivaisen ei pitäisi koskaan lähteä vahvistamaan ensin syviä lihaksia. Kipu johtuu lihasepätasapainosta joka on vetänyt lantion virseasentoon. Jos vahvistat syviä lihaksia, niin vahvistat virheasentoa.

Minulle on sanottu, että toinen jalkani on lyhyempi ja olen saanut korokepohjallisen. Vaiva ei ole postunut, joskus jopa pahentunut. Miksi?

Hyvin harvalla toinen jalka on lyhyempi. Jalka tosin näyttää lyhyemmältä kun lantio on virheasennossa. Toisen lonkkanivelen ollessa hieman ylempänä niin se jalka näyttää lyhyemmältä esim. makuuasennossa. Toinen lonkka kiertää sitten eteenpäin. Jostain syystä jalkojen eripituisuutta mitataan edelleen lääketieteessä lannerangan kuvasta. Tällöin mitataan lonkkanivelten korkeusero, joka kertoo vain sen kuinka paljon lantio on virheasennossa. Jos halutaan mitata jalkojen pituudet, tarvitaan kolme erillistä röntgenkuvaa, lantiosta, reisistä ja sääristä ja näistä pitää mitata luiden pituudet. Mutta tätä ei tehdä koskaan.

Lonkassani ja nivusessani on kipua. Miksi?

Lantion ollessa virheasennossa, molemmat lonkkanivelet ovat väärässä kulmassa. Vahvemmalla puolella, jolta lantio nousee ylös, on liian jyrkkä kulma ja heikommalla puolella liian loiva. Loiva kulma ei haitaa, mutta lonkkanivelen kulman ollessa liian suuri, ei se voi mekaanisesti enää toimia. Tällöin se kuluu huomattavasti nopeammin ja itse liikerajoite saa aikaa kipua. Voit ajatella niin, että jos nostat jalan 90 asteen kulmaan ja viet jalkaa ulospäin, lonkkanivel pyörii hienosti (loiva kulma). jos tuot jalkaa sisään, lonkkanivelen liike rajoittuu huomattavasti.

Olen saanut lääkärin lähetteen selkäkivun takia fysioterapiaan ja käynyt 15 kertaa, mutta vaivat eivät ole poistuneet. Miksi?

Yleensä fysioterapiassa kohdellaan vasenta ja oikeaa puolta lihaksistosta samalla tavalla, vaikka lihaksistossa on epätasapaino, joka vetää lantion virheasentoon. Jos molempia puolia venytetään ja vahvistetaan yhtä paljon, ei lihasten epätasapaino poistu jolloin myös vaivakaan ei poistu.

Fysioterapeutit keskittyvät yleensä hoitotyössä synnynnäisen vamman, sairauden, tapaturman tai ikääntymisen aiheuttaman alentuneen toimintakyvyn edistämiseen. Selkäfix -metodissa keskitytään lantion virheasennosta johtuvien selkä ja muiden tuki- ja liikuntaelinoireiden hoitamiseen.

Lääkäri määräsi minulle Buranaa selkäkipuun ja Sirdaludia, mutta kipu ei katoa. Miksi?

Lääkkeet eivät koskaan korjaa selkävaivan alkuperäistä syytä, mutta toimivat hyvänä apuna hoidossa. Lääkkeiden avulla henkilön oireita voidaan helpottaa kuntoutumisen tukemiseksi.

Olen lukenut netistä, että SI-nivel on syynä vaivoihini ja on pois paikaltaan. Onko näin?

Ei. SI-nivel ei ole koskaan selkävaivan alkusyy, mutta lukkiutuu ja toimii väärin kun lantio on virheasennossa. SI-nivel ei myöskään voi mennä pois paikaltaan.

Voiko Selkäfix-käsittelyn tehdä raskauden aikana?

Kyllä voi, käsittely on turvallista tehdä raskauden aikana. Usein raskaus muuttaa kehon painopistettä ja saattaa löystyttää niveliä, joten selkäkipua esiintyy joillakin raskauden aikana. Loppuraskauden aikana käsittely voidaan tehdä sellaisessa asennossa, jossa asiakas ei joudu makaamaan mahallaan.

Minulla on vaivoja myös polvessa, lonkassa, pakarassa ja olkapäässä. Hoitaako SelkäFix näitä ongelmia.

KYLLÄ! Lantion ollessa virheasennossa ovat niin lonkka-, polvi, nilkka- ja olkapäänivelet hieman virheasennossa. Hyvin usein ensimmäiset kivut tulevatkin juuri polveen tai lonkkaan, ennen kuin selkäkipu edes alkaa.

Muista, että oli hoito mikä tahansa, niin ensimmäisellä kerralla pitää hoidolle löytyä vaste!

Tervetuloa SelkäFix-hoitoon.